torstai 4. syyskuuta 2014

Porkkanapää

Kuka näistä nukkeloisista muka olisi porkkanapää :D Pyh, kunhan huijasin!

Olen tässä muutaman päivän pyörinyt ihan Tracon huumassa, kun tajusin että tapahtumaan on enää päivää vaille viikko o.O Aivan mahtavaa päästä näkemään muita nukkelijoita (en oikeasti ole kertaakaan miittaillut tai nähnyt toista nuken omistajaa xD) ja tietenkin innoissani menen tutkimaan, mitä kaikkea tapahtumalla on tarjota!

Eilen kuitenkin saapui kotiin pieni laatikko koreasta... Lutsilta, kyllä ;). En ole tilannut nukkea ja tässä vaiheessa postaukseni tarkkaan lukeneet tietävätkin jo, mitä laatikko on pitänyt sisällään. Viime postauksissa on ollut näkyvillä pientä peruukkimyllerrystä, joten nyt siitä tehtiin loppu! Lutsilta saapui tähän kämppään tällainen lasti: 3x pullip-kokoinen peruukki, 1x carrie-kokoinen peruukki ja 1x housut. Tilasin todellakin isopäisimmille kavereille kolme kappaletta lettejä, jokaiselle oman. Derekin peruukin valinta tosin epäonnistui, mutta muiden peruukeista pidän! Lucia pääsee tepastelemaan pastelliväreissä ja Regina pysyi luottosävyssään, mutta lyhensi hiuksiaan roimasti vanhasta mitasta. Kuitenkin käytän myös vanhoja peruukkeja, riippuen siitä, millainen shootti on suunnitteilla sillä hetkellä :).
Carrie, joka pääsi tämänpäiväisen shootin tähdeksi, sai myös peruukin siinä värissä, minkä olisin alunperin neidille tahtonutkin. Punainen on ainakin huulissa syksyn uusi muotiväri, niin miksei hiuksissakin! Olen täysin rakastunut Carrien punaiseen lookkiin, joka saa hänet näyttämään suloiselta koululaiselta :3. Samassa paketissa saapuneet farkut tuovat lisää nuoren tytön tunnelmaa. Punainen peruukki on kuitenkin taipuvainen sotkuiselta näyttämiseen johtuen kai latvan laineista. Minusta se ominaisuus tuo kuitenkin aitouden kuviin.

Laitan teille viikonloppuna kuvia muistakin pallopäistä uusilla peruukeillaan, jotta voidaan yhdessä alkaa miettiä, mitkä peruukit nuket saavat mukaansa Traconiin. Sillä ei kuitenkaan ole suurta merkitystä, koska joka tapauksessa kaikki nuket ovat pääsemässä mukaan! 

Tässä biisissä (David Guetta - Lovers on the Sun) oli niin herkullinen puna-oranssi video, että tuli väkisinkin tämä shootti mieleen tätä kuunnellessa! Laittakaa soimaan, hyvä kappale on kuitenkin kyseessä!

porkkana-2
porkkana-3
porkkana-4
porkkana-5
porkkana-6
porkkana-7
porkkana-8
porkkana-9
porkkana-10
porkkana-11
porkkana-12

Tämän ajan olisin voinut kyllä kerrata tulevaan sanakokeeseenkin, mutta njääh :D 
Te hyödytte tästä enemmän, kuin minä kokeestani.

Näkemisiin, viikonloppuun! 


15 kommenttia:

  1. Voi kuinka kaunis neitokainen <33
    Kuvissa oli ihana syksyinen auringonpaiste :3

    VastaaPoista
  2. Oon lukenut sun blogia vaikka kuinka kauan, mutta en oo varmaan ikinä kommentoinut, mutta nyt oli pakko. ;) Äääää ihana shootti! :3 Varsinkin kuudes ja viimeinen kuva olivat mielettömän upeita♥ Ihanan syksyisiä kuvia ja peruukki sopii tosi hyvin Carrielle. :)

    storyofmypullip.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Kaunis neiti ja aivan ihana shootti :3
    Viimeinen kuva oli lempparini :)

    VastaaPoista
  4. äää jee säkin oot tulossa traconiin!! :) ois tosi mahtavaa nähä ees vilaukselta :') Sulla on tosi nättejä nukkeja ja sun kuvien laatu on ihan liian mahtavaa *3*

    En malta oottaa muidenkin pallopäiden näkemistä uusien peruukkien kanssa! :) Uskon että kaikki on tosi söppäniä :3

    täytyy todeta että Carriella on todella sulonen faceup, sekä tuo uusi peruukki sopii sille loistavasti :) ! Toi väri on niin ihana, ja mallikin todella kaunis :3 Ihania kuvia jälleen!

    VastaaPoista
  5. ^^Huimasti kiitoksia, onpa ihania kommetteja :3

    VastaaPoista
  6. Oh my gash.
    Toi vika kuva eikä tää ei oo todellista, aivan ihana ; - ; ♥
    Tyttöselle sopii täydellisesti oranssi peruukki nams *-* <3

    VastaaPoista
  7. Carrie on aivan ihana ja uusi peruukki sopii tytölle täydellisesti! :3 Postaile pian kuvia muistakin nukesita uusilla peruukeillaan! Niin ja traconissa nähdään. Täällä toinen, joka odottaa sitä innolla :)

    VastaaPoista
  8. Apua omfg Carrie ; - ; En oo koskaan ennen oikeestaan pitäny BJD:eistä mut Carrie on yliyliyliylisöpö ; - ;

    VastaaPoista
  9. ^^Kiitti näistä ihanista kommenteista jälleen :3 :*

    VastaaPoista
  10. Oii ihania kuvia! <3 c:

    cheerful-doll.blogspot.fi

    VastaaPoista
  11. Löisin blogisi äsken ja rakastuin heti Carrieen :3 Todella suloinen tyttönen! Punapäät ovat parhautta! Ihanasti noissa kuvissa vielä osuu tuo auringon valo hiuksiin, korostaen niiden väriä <3

    VastaaPoista
  12. CARRIE ON IHANA ;3;
    mistä muuten ostit neidin o u o

    VastaaPoista
  13. Aah OMG, sun postaus! ♥ Anteeksi muuten hirveästi, oon kuus päivää myöhässä, eeeh *n* Mä en oo vaan jaksanu selailla bloggerin hallintapaneelia yhtään >n< Hups! Mutta, korjaanpa vahingon nyt sitten :3

    Ensinnäkin APUA CARTSU APUA IHKU PERUUKKI APUA KUOLEN MISSÄ HAPPI AAH ♥ Öö suomennettuna siis, rakastuin tohon Carrien (aka. Cartsun :3 koska en voi käyttää sitä Caria, koska suloinen neitosi ei missään tapauksessa ole auto! önö) peruukkiin, toi väri ja muoto ja laineikkuus ja pituus ja aaah niin ihana ♥ (Okeiokei, oon väsyny) Cartsulle sopii toi väri erittäin herkullisesti, nomnom, toi eka kuva, apua noi sen kasvot on jotain niin söpöä! Toi sen ilme on vaan niin söpsö, ja kun se ei kato suoraan kameraan vaan vähän ohi, aww, niin suloinen ilme kertakaikkiaan!

    Lempparikuva oli kumminkin varmasti toi neljänneks viimenen, Cartsun asento on niin ihuna, ja kuva on vaan niin hieno! Noi omenat on niin söpöjä, itekkin oon käyttäny niitä nutten kun kuvailin poitsuani, tosin postausta en oo jaksanu tehdä.. :D Okei, luisuin asiasta.. ! Ja rakastan kans sitä miten tossa neljänneks vikassa kuvassa Cartsun hiukset menee jotenkin niin ihanasti ♥ Ja toi tuoli, aww niin söpsö! Tossa viidennessä kuvassakin noi hiukset menee niin söpösti ♥

    Apuaa, toi Carrien villapaita on IHANA ♥ Edelleenkin pakko mainita se :DD Mutta kun se vaan sopii Cartsulle niin hyvin! En tiedä, mutta luonto ja maanläheiset värit vaan sopii sille ♥ Ja toi kappale, se on niin kiva :3 Sopi näihin kuviin kanssa kivsusti nwn! Siitä tuli mieleen, että tosta kolmanneks viimesestä kuvasta näkyy tosi ihanasti toi aurinko :3 Ja nää on ihanan syksysiä kuvia, niinkun joku mainitsiki?
    Ja oon samaa mieltä Tiinyanin kanssa siitä, että toi aurinko osuu niin ihanasti noihin hiuksiin korostaen niitten kaunista väriä! ♥ Etenkin tossa vikassa kuvassa, se aurinko osuu noihin hiuksiin tosi söpösti! nwn ♥ Ja Cartsun ilme vikassa kuvassa, oooh niin ihana ♥ Noi kaikki asennot vaan on niin onnistuneita ja aaaww ♥
    Ja sit toi laatu. Ohmy niin parasta laatua apua ♥ Hmm en muuten tiiä, mutta jostain syystä sun blogi on semmonen johon jaksan aina kommentoida pitkästi, en tiiä miks :D Se vaan on jääny, sun kuvat on vaan niin hyviä, ja mä pidän sua tosi hyvänä kuvaajana!
    :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vielä tuli mieleen: Toi banneri on ihana! Siinä on niitä kaikkia ihania kuvia, ja niissä näkyy tosi kivasti kaikkii eri tyylejä mitä oot kokeillu nukeilla :3 (noh, ainaki Reksun ja Lucian ~) ♥

      Poista
    2. Ihanaa :3 Aivan mahtavaa, kun ihanaa kommenttia tulee :) Carrie ihan punastuu, kun saa kuviinsa näin mahtavan kommentin! Kiitos jälleen tuhannesti, et uskokkaan kuinka hurjasti sä piristät mun päiviä :D

      Poista