Nukkeprofiili
Nimi: Lucia
Malli: Pullip Dahlia Cinderella
Tullut: 24.12.2013
Kuvitteellinen ikä: 16 vuotta
Kustomointi: Peruukki - Formydoll, chipsit - Coolcat, obitsu - Plasticpop, ripsiä lisätty ja luomet maalattu uudestaan.
Luonne: Hieman lapsellinen ja takertuva. Lucia tutustuu helposti uusiin ihmisiin, mutta omistaakin vain liutan tuttavia, ei niinkään hyviä ystäviä. Lucia on hyvin pinnallinen ja nauraa kaikelle. Hän myös peittää murheensa, eikä näytä niitä muille. Siksi joillekkin jää väärä käsitys neidistä. Oikeasti Lucia on inhimillinen murheineen ja sotkuineen, mutta tahtoo levittää hyvää ympärilleen, joten ei vaivaa muita asioillaan. Neiti on kuitenkin erittäin huumorintajuinen ja ryöpsähtelevä laspemielisine juttuineen.
Malli: Pullip Dahlia Cinderella
Tullut: 24.12.2013
Kuvitteellinen ikä: 16 vuotta
Kustomointi: Peruukki - Formydoll, chipsit - Coolcat, obitsu - Plasticpop, ripsiä lisätty ja luomet maalattu uudestaan.
Luonne: Hieman lapsellinen ja takertuva. Lucia tutustuu helposti uusiin ihmisiin, mutta omistaakin vain liutan tuttavia, ei niinkään hyviä ystäviä. Lucia on hyvin pinnallinen ja nauraa kaikelle. Hän myös peittää murheensa, eikä näytä niitä muille. Siksi joillekkin jää väärä käsitys neidistä. Oikeasti Lucia on inhimillinen murheineen ja sotkuineen, mutta tahtoo levittää hyvää ympärilleen, joten ei vaivaa muita asioillaan. Neiti on kuitenkin erittäin huumorintajuinen ja ryöpsähtelevä laspemielisine juttuineen.
Menneisyys:
Joka ilta aurinko laski
valtavan kallion taakse pimentäen pienen puutalokylän. Se toden totta oli hyvin
pieni kylä, sillä kallio, jonka päällä kasvoi suuri metsä, peitti kylän
varjonsa alle lähes kokonaan. Ja niin joka ikinen ilta, kun kyläläiset
sammuttivat lyhtynsä ja lamppunsa, sulkivat ja lukitsivat puuovensa ja lapset
laitettiin vällyjen väliin aamua odottamaan tuo suuri kallio imi auringon
taaksensa ja peitti kylän sysimustan varjonsa alle. Aikojen alussa, kivi oli
meinannut haudata kylän allensa kaatuessaan, mutta jokin hyvin mystinen oli
pelastanut pienen kylän istuttamalla kallion päälle metsän, jonka juuret
estäisivät kiven vierimisen puukylän päälle.
Ja joka ilta tuon kallion päältä lensi auringon
laskuun suuri ja kaunis lumenvalkoinen lintu. Kukaan muu ei ollut huomannut
lintua sen kummemmin, kuin nuori vaaleahiuksinen tyttö. Aina illalla, kun hänen
äitinsä laittoi hänet nukkumaan ja sulki pienen huoneen oven, Lucia nousi
ikkunalaudalleen ja sytytti pienen öljylyhdyn. Hän istui siinä, kunnes aurinko
oli laskemassa ja hän näki tuon pienen linnun. Lucia katsoi lintua aina yhtä
lumoutuneesti ja kerran hän oli nähnyt jotain ihmeellistä: Tummahiuksinen tyttö
oli kävellyt metsästä kalliolle, muuttunut tuoksi kauniiksi linnuksi ja
lähtenyt lentoon. Niinpä Lucia istui joka ikinen ilta ikkunallaan toivoen, että
näkisi tuon kauniin tytön uudestaan muuttumassa maailman kauneimmaksi linnuksi.
Tai näin ainakin vaalea tyttö ajatteli, se oli kauneinta mitä hän oli ikinä
nähnyt, eli hänen maailmansa kauneinta.
Oli jälleen tavallinen ilta ja pieni Lucia
istui ikkunallaan katselemassa ja odottamassa lintua. Yhtäkkiä hän kuuli
pihalta huutoja ja juoksuaskelia. Hän avasin ikkunan ja kurkottautui katsomaan
talon sivuille. Ihmiset juoksivat ja itkivät. Taivas oli kylän yllä harmaa
savusta ja liekit levisivät tasaisesti talosta toiseen. Jotkut hakivat joesta
vettä ja yrittivät heittää sitä palavien puskien päälle. Naiset pelastivat
lapsensa, osa lukittautui taloihinsa ja osa vajosi maahan itkemään ja
huutamaan.
Luciaan iski paniikki. Juuri silloin hänen
äitinsä juoksi huoneeseen itkien. Hän kaappasi Lucian kainaloonsa ja vielä
ovelta Lucia pystyi erottamaan ikkunasta kajastavan leimun ja kuumuuden, joka
tulvi sisään. He juoksivat ulos, mutta eivät päässeet pois kylästä, koska
ihmisiä oli aivan liikaa ja kaikki juoksivat ja kirkuivat. Äiti kiihdytti
vauhtiaan jokaisella askeleella kohti kylän toista laitaa. Pienen tytön kunto
heikkeni ja hän sulki silmänsä. Lucia tunsi äitinsä jalat, jotka yrittivät
pelastaa heidän henkensä. Lucia tunsi, kuinka äidin kädet puristuivat hänen
ympärilleen ja antoivat turvaa. Lucia hengitti raskaasti ja haistoi savun.
Tumma savu sai pienen tytön itkemään ja yskimään. Sitten hän tunsi, kuinka
vauhti heikkeni ja hän putosi hiekkatielle. Lucia näki, kuinka äiti tuupertui
yhden talon seinää vasten ja itki.
Lucia yritti nousta, mutta jalat eivät enää
kantaneet. Hän yritti huutaa, mutta ääni oli jo vaiennut. Hän kierähti lähemmäs
äitiään ja laittoi kätensä tämän käteen. ”Ei hätää, se ei satu.” äiti sanoi
käheällä äänellä. Mikä ei satu? Mikä ei satu?! Lucia ei tiennyt, mistä äiti
puhui. ”Olemme aina yhdessä, eikö niin?” Äiti nyökkäsi vastaukseksi. Viimeisen
kerran vaaleahiuksinen tyttö vilkaisi ympärilleen ja näki katuojassa makaavan
pojan. Poika haukkoi henkeään, mutta hymyili Lucialle. Se sai tytön vihreät
silmät loistamaan ja kyynel vierähti hänen poskelleen. Hän katsahti äitiinsä,
joka oli sulkenut silmänsä, mutta sanoi vielä: ”Nyt pitää nukkua. Silmät
kiinni.” Sitten äidin käsi ei enää puristanutkaan lapsensa kämmentä. Se sai Lucian
hätääntymään ja itkemään. Hän itki vuolaasti, kunnes kyyneleet kuivuivat ja hän
noudatti äitinsä käskyä ja sulki silmänsä. Hän tunsi, kuinka savu täytti hänen
keuhkonsa ja kaunis musta huntu hiipi hänen tajuntansa päälle.
Seuraavan kerran Lucian avatessa vihreät
silmänsä, hän makasi kylmällä ruohikolla. Hänen vieressään istui joku hänen
ikäisensä. Aivan, se poika! Pojan housut olivat noesta mustat ja silmät punaiset
savusta ja itkemisestä. Lucia hengitti raskaasti ja käänsi päänsä kylän
suuntaan. Hän näki hiljaa hiipuvan palon ja mustuneet, sekä hajonneet talot.
Silloin hän muisti mitä oli tapahtunut: Äiti oli jäänyt kylään! Lucia nousi
vaivoin ylös ja lähti nilkuttamaan kohti kylää. Poika kuitenkin tarttui hänen
hartiaansa ja kuiskasi: ”Ei kannata, hän ei enää ole siellä. Eikä muutkaan.
Kylä on tyhjä.” Kyyneleet hiipivät Lucian silmiin ja hän vajosi ruohikolle ja
hautasi kasvot käsiinsä. ”Se ei ole totta! Sinä valehtelet!” Lucia kirkui itkun
sekaista huutoa. Hän nousi ja heilautti kättään lyödäkseen, mutta ei osunut.
Hän oli liian väsynyt. Poika väistyi ja näytti ällistyneeltä. Hän ei enää
hymyillyt. Lucia jatkoi kirkumista: ”Sinä tapoit hänet, sinä tapoit hänet! Et
olisi vienyt minua pois sieltä! Minä ja äiti olimme yhdessä ikuisesti ja sinä
pilasit sen!” Pojan poskelle vieri pieni kyynel. ”Ei se ollut minun syyni…
Äitisi oli jo kuollut…” hän sopersi ja pyyhki kyyneleen. ”Se oli sinun syysi!
Lähde äläkä palaa, en tahdo nähdä sinua ikinä!” Lucia itki ja huusi.
Lucia nousi lähteäkseen, mutta poika jäi
katsomaan häntä syvälle vihreisiin silmiin. Pojan silmät olivat aivan mustat
tai ainakin hyvin tummat. ”Oletko varma, että tahdot lähteä?” poika kysyi ja
kuivasi kyyneleitään. Lucia mulkaisi poikaa murhaavasti ja osoitti niitylle.
”En, sinä lähdet. Aijon mennä takaisin ja etsiä äitini” poika yritti lähestyä
Luciaa ja tarttua tätä harteista estääkseen Lucian palaamisen vielä kyteviin ja
kuumiin raunioihin. Lucia tönäisi poikaa, joka kaatui onnettomasti maahan. ”Jätä
minut rauhaan! Ala mennä, oletko kuuro vai muuten vaan tyhmä?!” Lucia huusi ja
lähti raunioille. Poika nousi maasta ja puristeli kätensä. Hän kääntyi ja
lähti, eikä enää vilkaissutkaan Luciaa.
Lucia ei jaksanut raunioille asti vaan jäi
kylän laitaan istumaan. Pienen tytön pää oli aivan sekaisin kaikesta ja hän oli
yksin. Lucia hautasi päänsä polviinsa ja itki. Nokisiin poskiin jäi jäljet
kyyneleistä, jotka kastelivat pörröiset hiukset. Aamulla vieras kylän nainen
käveli metsän suojista ja haki Lucian pois. Lucia yritti koko ikänsä kertoa
pienestä pojasta, joka oli lähtenyt pois raunioilta ja saattoi olla vielä
heikosti hengissä jossain, mutta joka kerta se muistutti Luciaa kylän palosta
ja kukaan ei koskaan saanut tietää tästä orvoksi jääneestä pojasta. Lucia
varttui muiden kyläläisten luona ja lähti lopulta etsimään tuota poikaa.
©Pullips Eyes
Lucia on niin söpö x3
VastaaPoistaSurullinen tarina :(
VastaaPoistaMeinasi tippa tulla linssiin. Mutta ihana lucia!
Kiitos molemmille ^^
PoistaSain nähtävästi sitten tunnelman välittymään tekstistä ihan hyvin ;)
NOOOOO OLET LIIIAN MAHTAVA KIRJOITTAJAAA!!!!!! Kirjoita jo se romaani, tekstisi on uskomatonta owo
VastaaPoistaTuhannet kiitosket sulle :3
PoistaRaukka, menetti äitinsä :(
VastaaPoista:( niinpä
PoistaTääkin tarina oli niin kaunis ;-;
VastaaPoistaLucia on niin söpö ;3
VastaaPoistaLucia on aivan ihana<3
VastaaPoistaJa toi tarina oli ihan mahtava, miten osaat kirjottaa noi hyvin?
^^Kiitos kaikille :3
VastaaPoistaVitsit, että pitiki lukea toi tarina illalla :'(
VastaaPoistaIhana tämäkin tarina ja melkei tulikin tippa linssiin :') ois kiva jos lucia löytäis sen pojan.
VastaaPoistaApua, eksyin näihin profiileihinkin tarkemmin tutkiskelemaan, ja Lucia on ensimmäinen uhrini :3
VastaaPoistaLuin tota tarinaa tippa linssissä, oot kuvaustaitojen lisäksi ihan uskomattoman hyvä kirjoittaja! Miekin tosiaan käskytän sua kirjoittamaan kirjan tai jotain, kun noin upeaaa tekstiä tulee <3
Lucia on uskomattoman täydellisen kaunis söpöläinen <3
Mikä obitsu Lucialla on? Siis värinsä puolesta? (:
VastaaPoistaumm... muistaakseni white
PoistaNyt mua vähän häiritsee, kun aion itekkin hankkia Dahlia Cinderellan ja vaihtaa vaaleenvihreet chipsit... Dx
Poista