torstai 7. elokuuta 2014

Tikkataulussa vai tikka taulussa?

-Riippuu onko tikka taulussa tai tikkataulussa. Mitä yhteistä on korpilla ja kirjoituspöydällä?

Hellurei ja huh hellettä 0_0

Helle vaan jatkuu, vaikka koulunkin alku jo häämöttää. Itseasiassa koulut taisivat alkaa jossain päin Suomea jo tällä viikolla! Onneksi itse lomailen vielä muutaman päivän ja viikonlopun väistyessä pääsee tämäkin likka taas kuluttamaan koulunpenkkiä. Ja en nyt puhu postaustahdin harvenemisesta, sillä harvimmillaan se on ollut näiden uuvuttavien helteiden aikana. Ehkä oikeutan itseltäni ulkona heilumisen kerrankin, kun ilmat sallivat ;)

tikka-20

Nyt postaus kattaa pitkästä aikaa aimo annoksen kuvia ja yllätys yllätys... Derekistä! Eilen karautettiin perheen kanssa viimeistä kertaa mökkimaisemiin ja nappasin sinne kameran mukaan kasvion tekemistä varten, niin miksipä en olisi ottanut yhtä muoviukkelia mukaan myös. Derek koki ennen lähtöä pienen komplikaation kaulansa ja rintapalansa kanssa, mutta asia on väliaikaisesti korjattu. Pää ei enää käyttäydy kummallisesti vaan holtittomasti! Osittain kaulan kauniiden teippausten takia valitsi herralle päälle vanhan stock-asun ja jälleen lukuunottamatta housuja, jotka vaikuttavat pingviinin jaloilta. Pidän enemmän punaisesta värimaailmasta housuissa, koska alkuperäisillä lahkeisilla asu olisi lähes sairaalanvalkoinen... 
Kuvia ei ole räpsäisty viidessä minuutissa tai yhdessä ainoassa paikassa. Oikeastaan kiertelin saarta etsien mukavia kuvauspaikkoja ja palasin tikkataulun luo uudestaan vielä ennen lähtöä, koska muutama idea oli jäänyt toteuttamatta. Vaikka rannassa ja tietenkin vihertävässä ruohikossa kuvaaminen on niin tavallista ja sillä tavalla kaunista, tikkataulu veti tällä kertaa puoleensa. Taustastahan tulee erinomainen, kun asettaa sinne valkovihreän tikkataulun. Toivottavasti kukaan ei erehdy luulemaan Derekin otsaa maalitauluksi, vaikka herra tepastelikin töykeästi heittäjien tiellä.

Ja arvatkaapas mitä... Luin juuri eräästä blogista puhetta Traconista! Näinkö nopeasti se syyskuu saapuu? Ja kyllä vain, tämä koskettaa minua, sillä olen saapumassa Traconin suunnalle ystäväni kanssa. Siitä ehkä lisää myöhemmin, mutta pakko päivitellä, kuinka puskista tämä syksy taas tulikaan :D

MUSIIKKI :) 
Saa laittaa tai olla laittamatta. Sopii vaan Derekille niin hyvin :3
Avenged Sevenflod - Seize the Day

tikka
tikka-2
tikka-3
tikka-4
tikka-5
tikka-6
tikka-7
tikka-8
tikka-9
tikka-10
tikka-11
tikka-12
tikka-13
tikka-14
tikka-15
tikka-16
tikka-17
tikka-18
tikka-19
tikka-20
tikka-21
tikka-22

Kuunelkaa ihmeessä loppuun. Nämä sanat ovat jotain... jotain niin ihanaa! <3


Jos ei päästä tapaamana postauksen merkeissä ennen minun kouluni alkua, toivotan hyvää alkavaa lukuvuotta kaikille! :3 

13 kommenttia:

  1. Oon miettiny tota korppi ja kirjoituspöytä juttua siitä asti kun näin tim burtonin Liisa ihmemaassa :'D mut oikeesti apua ei saa tappaa mua derek on liian komea ja oikeesti ahdlfbdlodkclfldkdvs en kestä

    VastaaPoista
  2. Vaik ennen en oo noist musiikeista kauheesti välittäny, ni ny oli ilonen yllätys aaa :33 Yllätit mut totaalisesti tolla biisillä :DD Mut kannattaa kokeilla bändii nimelt BABYMETAL, koska se sopis melkosen hyvin nukkekuviin omasta mielestäni

    Ja edelliselle toi Tim Burtonin leffa on kyl sairaa ihana :33

    VastaaPoista
  3. Mahtava shootti, musiikkineen :3

    VastaaPoista
  4. Wou, upea shootti Derekistä !! o: ♡

    crazypullip.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. Wow upea herra ;) Ihania kuvia ja pidin ihan superisti tosta tikkataulu teemsta ; - ; ♥ Lisää tätä komeaa herraa ;))

    VastaaPoista
  6. Kiitos aivan ihanista kommeteista :3

    VastaaPoista
  7. Oiiih!! Derek on aivan upea ÓwÒ!! Shootti oli aivan mahtava ja musiikki sopi siihen täydellisesti<3!

    DollDuet.blogspot.fi

    VastaaPoista
  8. Oii tosi upea shootti! <3 nun

    cheerful-doll.blogspot.fi

    VastaaPoista
  9. jännä otsikko hih
    mutta aivan upeisia kuvia derekistä, komea herra on ;)

    VastaaPoista
  10. ^^Kiitti näin monesta kommentista :*

    VastaaPoista
  11. (en ole myöhässä, olen vaan... hieman yliaikainen (öö:D) niin )
    Riippuu ihan onko se tikka siinä taulussa vai tikkataulussa vai öö ?? D: Entiiä. Kiusaava otsikko meh otsikosta arvasin kyl että minkäaiheinen postaus on jeii

    Jos pääsis nyt kunnolla alottamaan sen kommentin eikä aina jotain ihmelöpinöitä..!
    Siis voooi en ees muistanu että Derek on NOIN komee ;o ♥ Mä rakastan sen naamaa o______o ♥ Ihuna asu, se sopii näihin kuviin jotenkin :D (selitykset 5/5) Noi kengät on varsinkin nomnom :3 Herran peruukki-silmä-kombo on jotain niin ihanaa ._. Awss noi silmät oikeesti ♥ (öö mä kehun aina kaikkia silmiä, olenko silmäaddikti) Mutta ne on niin ihanat ja semmoset uuh diip bluu oihoihoih♥
    Toi tikkataulu-teema oli kiva idea, ja se on jännä että Derek ei näytä pieneltä niiden rinnalla, vaan ne tikat vaan jotenkin ylikasvaneilta tai silleen o_o Silleen... maagisesti et tikat on niinku isompii ku normit tai ääääh ... en osaa selittää... No silleen et Derek ois oikeen kokone ihmine ja sitte ois niin isoi tikkoi (meh toivottavast tajusit, koulu on sekottanu mun pään)

    Musa sopi ihan täydellisesti näihin kuviin, jotenkin musta se sopi erityisen hyvin tohon *laskee* ööh 11. kuvaan :D Se vaan sopi siihen jotenki, en tiiä, mut tuli vaan semmone jännä fiilis ö-ö ♥ *menee laittamaan musan uudestaan päälle, vaikkei se ole kovin itsensä tyylistä, mutta tahtoo säilyttää tunnelman yllä*
    Lempikuva oli ehkä 7. kuva. Taiii... mä en osaa oikeen päättää, kun ne on niin ihania kaikki ._. No mutta pääasiassa kaikkein ihanimpia missä näky Derek & tikkataulu. Toi tokavika kuvakin on niin ihana, kun Derek kattoo mua silleen pää kallellaan maailman söpöin puppyface päällä :3 Tai oikeestaan se näyttää kattovan musta hiukan vasemmalle (Derekin näkökulmasta) mutta toisaalta taas suoraan kuvan kattojaan. Hämyä o____o Mutta hihi jos liikun ite oikeelle niin se kattoo sit mua suoraan 8) (eh) ♥

    Miten noiden laatu voi olla taas noin ihunaa o_____________________________o ♥ Ja miten joku on noin hyvä kuvaaja o_____o ♥ Saanko kuolla?
    Ja ofc mun kommentilta ei pääse pakoon tätä iänikuista ja kulutettua "noi asennot oli niin ihania ja luonnollisia ja iiih ♥" Mutta pakkohan se on laittaa kun totta joka sana ♥ (noh "iiih"istä en tiiä mutta ei väliä eiks?)
    Sä ansaitsisit tämmösten kuvien takia enemmän kommentteja !! Koska mie sain enemmän mun postaukseen ja niiden kuvien laatu ja kaikki mahollinen ei oo läheskään yhtä hyvää kun näiden ;o Miksi maailma on epäreilu ._.
    Mä voisin kirjottaa vaikka sata kommenttia tähän mutta luulen ettei se ilahduttais kovin koska spämmi samalta henkilöltä tuskin ois niin palkitsevaa...
    Mutta rakastan sun kuvia ja kaikkea ♥ Postaa mahdollisimman pian taas, mestarikuvaaja ♥ ♥

    (eh pahoittelen kommentin sekavuutta joissain määrin, syynä todennäköisesti koulun alkaminen ja aikaiset herätykset ja alkuväsymys meh)
    Hyvää koulunalkua sullekkin nwn !! (nyt jäi inhottava tunne, kun oli vielä jotain sanottavaa, mutta mä en kuollaksenikaan muista mitä ._.)

    Joo anteeksi ja hei~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtavaa! Miten musta aina tuntuu, että tää on jotenkin häiritsevää, kun saan sulta iiiiihania kilometrikommetteja ja ite vastaan hädin tuskin kahel rivil o.O Hyi minä! :D Super kiitos! <3
      Ja itseasiassa kommettien määrä on vähentyny sen takia, että Gosun forkkaelämä on vähentyny nollaan ja mainokset ei enää pyöri :P Mut usko pois, tällänen määrä kommentteja on jo hurjan palkitsevaa ja huh, nää sun kommentit on jotain niin ihanaa :3
      Kuinka mä voin kylliks kiittää?
      :D

      Poista
    2. Hihih: no tietysti tekemällä lisää ihania postauksia :3 ♥

      Poista