tiistai 17. kesäkuuta 2014

Sinisilmäinen

Tuulista tiistaita teille! 
En ajatellut kuvaavani tänään, sillä kammottava tuuli ja räntäsade yllätti aamulla. On se täällä Suomen ilmastossa välillä kerrassaan hullua: Herätä nyt kesäkuisena aamuna lumisateeseen! Askartelin sitten hieman shootin rekvisiittaa ja auringon ilmestyessä toteutinkin sen jo tänään ^.^
Olen nähnyt ihanissa blogeissa muutamia postauksia, joissa käytetään stock-vaatteita, joihin kuuluu silmälappuja. Hurahdin niihin täysin, silmälaput ovat niin söpöjä! :3 Aloitin sitten pienen operaation Reginan vaatekaapin täytteeksi. Ompelemaani asuun kuuluu uusi toppi neidille uusimman muodin mukaan, pitsisenä ;) Topin kankaiden jämistä sain väsättyä vielä tuollaiset hieman säärystimien tapaiset nilkkahömpötykset. Koko asun kohokohta on tuo ihana timanteilla koristeltu silmälappu :3 Ai, että olen tyytyväinen tuohon! <3
Kuvista olen muokkausohjelmalla napannut "ylimääräiset" värit pois. En tehnyt niistä mustavalkoisia, mutta valkoisten juhannusruusujen vaaleutta ajatellen haalensin kaikkia värejä, jotta kukat tulevat näkyviin paremmin. Lisäksi lopusta löytyy muutama Photoshop-kikka koskien silmien sinisyyttä. huomatkaa, otsikko sopii siihen! 

Laittakaa musiikki ehdottomasti päälle! Siitä tulee koko shootin tunnelma.

Käykää kysymässä kysymyksiä täällä! Tämä päivä ja huominen eli KESKIVIIKKO vielä aikaa :)

Musiikki PÄÄLLE :)

ruusu
ruusu-2
ruusu-3
ruusu-4
ruusu-5
ruusu-6
ruusu-7
ruusu-8
ruusu-9
ruusu-10
ruusu-11
ruusu-12
ruusu-13
ruusu-14
ruusu-15
ruusu-16
ruusu-17
ruusu-18
ruusupöö

Nähkäämme sitten kysymyspostauksen vastauksien parissa :)

19 kommenttia:

  1. Ihana postaus jälleen kerran! Rakastuin tuohon silmälappuun ihanat timantit ja pitsi sopii siihen erittäin hyvin:) Odotan innolla uutta postausta!

    VastaaPoista
  2. Wow, aivan ihania kuvia Regina on ihanuus *3*

    VastaaPoista
  3. Silmälaput on ihania! Ja nää kuvat, musiikki tuo niihin ihanan tunnelman. ♥

    VastaaPoista
  4. Eiluojaeiluoja tää ei voi olla mahdollista ;--; Liianihana shootti, liianihana musiikki, liianihana silmälappu, liianihana asu ♥ Eäh ei saa happea tää on jo täydellistä! Musiikki loi sairaan ihanan tunnelman ja woop woop oot tosi taitava tekemään vaatteita, toi silmälappu on U-P-E-A !!!! <3 ;__; wäääääää<3

    VastaaPoista
  5. ooh ihana tunnelmallinen postaus <3

    VastaaPoista
  6. Wow aivan ihana shootti! <33 *o*

    cheerful-doll.blogspot.fi

    VastaaPoista
  7. Ihana shootti! (Taas kerran) Regina on vaan niin ihana ja koko sun blogi myös.

    VastaaPoista
  8. ^^ Vaaaaaltava kiitos jokaiselle!

    VastaaPoista
  9. Suorastaan upea shootti ! Hienot vaatteet, suloinen nukke ja ihailtavaa laatua. <3

    VastaaPoista
  10. Oi, upea shootti <3 silmälappu ja muut asussa sopivat iihanasti yhteen nwn. Ja laatukin on aivan rakastettava

    VastaaPoista
  11. Ihania kuvia :*
    Tippa tuli linssiin kappaletta kuunnellessa

    VastaaPoista
  12. Niin täydellinen shootti <33
    Neiti on kyllä niinkaunis ja aivan ihanat muokkaukset :3

    VastaaPoista
  13. Awww... Tosi ihana shootti! :3 ja Reginan asu on ihan sika hieno ja ihana n u n

    kirsikankukka3.blogspot.fi

    VastaaPoista
  14. eilen oli kyllä tääällä vähän huono ilma = 3 =
    muttajuu ihana shootti, noi muokkaukset oli ihanat ja toi silmälappu on oikeesti ihan hemmetin ihana ja kaikki täs shootis oli ihanaa ♥♥

    VastaaPoista
  15. Wau!! Sä oot kyllä niin hyvä tekemään shootteja :3. Rakastuin Reginan asuun aivan totaalisesti :D.

    VastaaPoista
  16. Ps. Voisitko liittyä blogini lukijaksi, kun lukijoita kaipailen :) ? Ei toisin ole kyllä pakko kysyin vain.
    Ja anteeksi mainostus.

    emsonnukkeilut.blogspot.fi

    VastaaPoista
  17. Ihana maasto ja SUPERKAWAII shotti, Ja toi sun Reginas on tosi nätti :D

    lue/Liity/kommentoi:
    http://xxcandyholicxx.blogspot.fi/

    VastaaPoista