sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Joulukuvia ft. Tonttu

Voi hurja... Sai avata jo ensimmäisen luukun joulukalenterista. Joulukuu on alkanu ja enää 23 yötä jouluun! Eilinen ilta meni joulutnnelmissa, kun ajattelin ommella Reginalle jotain pientä. No, ompelin sittenin jotain "isoa" ;)  Noissa kuvissa näätte sitten, mitä olen saaut aikaan.
  En sitten järjestanyt blogiin varsinaista joulukalenteria, mutta adventteja tämä blogi kyllä juhlii. Joka adventti postaan kuvisa jostain uudesta jouluisesta asusta ja lopulta 24. päivä joulukuuta joku ihanainen lukija saa haluamansa vaatekappaleen omakseen. Mutta tästä ohjeita ja ilmottautumista vasta lähempänä joulua lisää.
   Asussa siis punainen huovasta tehty mekko. Koneompelu ja vetoketju takana. Lisäksi nopeasti hutaistu jotain tonttulakkia muistuttava hattu, myös tuosta samaisesta huovasta. Jalassa alaspäin levenevät huopasäärystimet. Kiitos mummilleni, joka antoi ihania kankaita vähän aika sitten, häneltä ovat myös nuo söpöt pitsit peräisin :3
   Kuvissa esiintyy takan reunalla asustava joulutonttukin. Ja kuvausympäristöstä voi sanoa sen verran, että kirkaan ja lumisen aamupäivän valaistus on hyvin erikoinen... Osa kuvista saattaa olla tummia ja osa erittäin vaaleita, sinisiä tai keltaisia, vaikka kaikki onkin otettu samassa paikassa ja samaan aikaan. Kummallista eikö? Mutta aivan vaaratonta, koska laadusta sentään saa selvää.
  JA OSALLISTUKAA KUVAKISAAN! Enää 3 päivää aikaa ja osallistujia on kerätty neljä. Aivan ihania kuvia teillä neljällä :) Toivottavasti saadaan vielä haastetta kisaan, uusien osallistujien ansiosta ;).


IMG_7234

IMG_7241

IMG_7248

IMG_7251

IMG_7341

IMG_7262

IMG_7269

IMG_7272

IMG_7277

IMG_7279

IMG_7293

IMG_7299

IMG_7302

IMG_7305

IMG_7317

IMG_7320

IMG_7328

Kommentteja eikö niin? Jaelkaa vaikka joulutoivotuksia kamuillennen. Ja kiitos 70 lukijasta :* Ootte ihania <3
  Ja kertokaapa vaikka omasta jouluntodotuksestanne? Aloitatteko sen jo juhannuksen jälkeen vai ehkä liian myöhään? Kuinka teidän nukkenne viettävät joulua?

13 kommenttia:

  1. Tulipas näistä kuvista jouluinen tunnelma c: Hienoja kuvia!

    VastaaPoista
  2. Haluun noi säärystimet ♥

    Mango

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia :* Voisin syödä Reginan >:3

    VastaaPoista
  4. Voi kun suloisia kuvia :3 ..ja jouluisia nwn Ihana tuo uusi banneri! <3

    VastaaPoista
  5. Aivan ihania kuvia c:
    Regina on suloinen tonttu, 3 viimeinen kuva on lempparini! n w n

    VastaaPoista
  6. ihana regina <3 :) punanen pukee tyttöstäsi hyvin ja nuo silmät !! sopivat loistavasti tummaan lookkiin :)

    VastaaPoista
  7. Ihanan monipuolisia kuvia♥
    Ja ihanan talvisen jouluiseks muuttunu tää blogi :)
    Ja kalat muuten on muuttunu punasiks ;)

    VastaaPoista