lauantai 12. heinäkuuta 2014

Rakkaa ja tunturin tuulia!

Kasvio on valmistunut ja lempi tyttöseni ovat päässeet kameran eteen tunturimaisemissa. On kerrassaan mahtavaa päästä taas pitkästä aikaa nauttimaan lämpimästä säästä. Toisaalta myös jokainen itikka nauttii helteistä... 
Tavoitteena oli kuvata Reginaa tähän postaukseen, sillä en tahdo blogin täyttyvän pelkistä Carrien kuvista. En osaa sanoa kuvasinko Reginaa isopäisistä viimeksi, mutta tuskinpa sillä on merkitystä, seisoohan tyttö lellikin paikalla! :D Oikeastaan kaipasin hurjasti Reginan kuvaamista. Jotenkin tuon bjd-nuken jälkeen pienempien nukkejen kuvaaminen oli rennompaa eikä niin hankalaa. Toiselta kannalta taas; pitää varoa, ettei pienien nukkejen kuvaamiseen tarvittava ote pääse unohtumaan bjd-nukkejen tiimellyksessä :).
Kuvasarjoja löytyy tästä itse asiassa kaksin kappalein. Ensimmäinen on täysin omistettu Reginalle ja aurinkoiselle päivälle tunturirakalla, mutta toisesta löytyy pieni säväytys Carrietakin. Toisen kuvasarjan Regina-kuvat ovat oiva esimerkki siitä, että ulkonakin valo voi loppua kesken. En oikeastaan kertaakaan ole joutunut taistelemaan muokkauksilla rakeisuutta vastaan, sillä rakeisia kuvia on ollut vain muutama jos ollenkaan. Nyt rakeisuutta kuitenkin näkyi tavallista useammassa kuvassa, joten täytyypä kiinnittää huomiota tuohon illalla kuvatessa :). Olen kuitenkin tyytyväinen jokaiseen kuvaan! Kesä inspiroi vain enemmän ja enemmän postaamaan useammin ja kuvaamaan ja kokeilemaan uusia tekniikoita! <3

Hieman musiikkia rentoon tunnelmaan :) 

kivi
kivi-2
kivi-3
kivi-4
kivi-5
kivi-6
kivi-7
kivi-8
kivi-9
kivi-10

kivi-11
kivi-12
kivi-13
kivi-15
kivi-16
kivi-17
kivi-18
kivi-19
kivi-20
kivi-21
kivi-22

Hyvää loppuviikkoa sinne suuntaan ja näemme taas pian :)
Löytyisikö toiveita seuraavaa postausta koskien?
Ja kommenteilla saa hymyilyttää! <3

19 kommenttia:

  1. Wow, aivan ihania kuvia *u*
    Nää molemmat tyttöset on jotain mahdottoman ihanaa <3
    Ohh, aivan ihana tuo kuva missä näkyy maisemat Reginan takana, suorastaan fantastinen ! *3*

    VastaaPoista
  2. carrie on aivan syötävän suloinen ! ; w ; ja regina on toosi kaunis :)

    VastaaPoista
  3. Ihan sairaan ihania kuvia! Osallistuisitteko giveeni?
    lovelypullip.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Oooh, aivan älyttömän ihania kuvia molemmista neideistä <3 Tosi kaunis kuvauspaikkakin :3

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia kummastakin neidistä! :3

    VastaaPoista
  6. Sööttejä neitokaisia molemmat :3! Ja ihania kuvia♥.

    VastaaPoista
  7. OOH, aivan ihania kuvia <3
    Rento tunnelma näkyy selvästi, ja musiikki tuo sitä niiin paljon lisää <3 Varsinkin Carrien kuvissa rentous oikein... hohtaa (?:D) kun neiti on tollanen vaalea ja kuvissa rusehtavan sävyistä kaikki <3 (kaikki beessi ja ruskea on rentoa :3)

    Regina on tosi suloinen, sen silmät lumoaa taas kerran <3 Siniset silmät sopii niiin hyvin tohon peruukkiin ja meikkeihin ja kaikkeen ja aah ;3; Noi Reginan kengät on ihanat :3 Kuvissa oli tosi ihana valaistus ja kuvakulmat oli tosi kivoja. Regina sopii tollasiin kuviin hyvin >u< Asennotkin oli luonnollisia ja kivoja :3 En voi muuta sanoa kun että olet tosi hyvä kuvaamaan, vaikka sitä olen tainnut ennenkin täällä toitottaa ^^" Mutta totuuden puhuminenhan on aina hyvästä, eikö niin ~ ? nwn
    Lempparikuva Regina-kuvista oli varmaan neljänneks vika :3 Se vaan huokuu Reginan söpöyttä, eiksje~ (Ja toi pinni, ÄÄÄÄÄÄ >w<)

    Carrie on niiin nättimys *3* Toi musa sopi Carrielle T-Ä-Y-D-E-L-L-I-S-E-S-T-I <3 Iskin silmäni heti tohon sen paitaan ja rakastuin siihen, sopii Carrielle tooosi hyvin<3 Carrienkin asennot oli tosi luonnollisia, ja sen kuvat on niin elävän näköisiä :3 Kuvat oli kyllä kertakaikkiaan ihania, sen sai aikaan Carrien maailman ihanin luonnollisin meikki, jossa rakastan sen ripsiä *Q*, peruukki joka sopii sille supersöpöisästi, ja toi nättimys villapaita, ja tausta, sekä lumoavan ruskeat silmät, lisäks sen-- ehm kohta oon luetellu tähän kaikki noi paidan silmukatkin jos jatkan tätä rataa >u< Mutta pakko vielä mainita, että Carrien huulet on IIHAANAAAT <3 EI voi täydellisempiä olla *Q*

    Kuvissa ei näkyny yhtään rakeita, lumisadetta, vesisadetta, tihkua, (:Dmitä) tai mitään muutakaan paitsi TÄYDELLISYYTTÄ <3 Lovetaannnn forevah ;'3

    (hmm toivottavasti jotain ei unohtunu, koska jouduin kirjottamaan tän kommentin kaks kertaa, koska ensin en ollut kirjautuneena, ja sitten kun se käski mun kirjautua kun yritin julkasta kommenttia niin se ei sitten tallentanut sitä kommenttia ja niin >: Mutta sain kunniallisesti (köh) kirjoitettua tän silti loppuun(kai) )

    P.s OOT PARAS KUVAAJA <3 (ehmmitä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OMG o.O Miiiten sä jaksat kirjottaa näin ihania kommentteja postaus toisensa jälkeen :o :3 Ihan mahtavaa! Vau, nää piristää ihan himona aina ku kirjotat :) Molemmat tytöistä kiittää ihan uskomattoman ihanasta palautteesta :* Miten voin kiittää tarpeeks :D

      Ja kiitos jokaiselle tähän kommentoijalle :)

      Poista
    2. Hmm, kiitos itsellesi superihanista postauksista :3
      Kommentoiminen kyllä hieman jäänyt, kun olen nyt kesällä niin paljon matkustellut, ja kännykällä selatessa blogeja miulta jää aina huomaamatta kaikkea >: (kuten edellinen postauksesi, mutta löysin sen ja pääsin sinnekkin kommailemaan, vaikkakin myöhässä :3)
      Ja kännykällä kommentoiminenkin on aika tuskaa D: Mutta nyt kun on tilaisuus, niin tottakai mitää näin hyvän valokuvaajan blogiin kommentoida ^Q^

      Poista
  8. Ihania kuvia :3. Ja toi musiikki sopi kuviin täydellisesti n w n Mistä sä löydät noin täydellisiä musiikkeja? D:< Regina ja Carrie on molemmat tosi söpöjä, aina cx

    crazypullip.blogspot.fi

    VastaaPoista
  9. Wow aivan ihania kuvia! <3 :3

    cheerful-doll.blogspot.fi

    VastaaPoista
  10. Oih ihana Carrie! <33

    prettylittlesweethearts.blogspot.fi

    VastaaPoista
  11. Kiitos tosi paljon jälleen jokaselle :3 ^^

    VastaaPoista
  12. Ooooh! Regina on täydellisyys ja Carrie on niin söppänä cx

    http://pullip-sisters.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  13. Aivan liian ihania kuvia!!!! Tosi upeita <3

    VastaaPoista
  14. regina on täydellisyys, toi sen asu ja varsinkin noi kengät * Q * *kuolaa* ja carriekin on pikku ihanuus, toi sen paita ah <33 mutta ää nyt mäkin haluun bjd:en > u <"

    VastaaPoista
  15. Aivan ihania kuvia Reginasta ♥ u ♥ jasiiscarriestakintietystikin
    Osaat asustaa nuket tosi hyvin ja tiedät, mitkä vaatteet sopii yhteen täydellisesti c: Taisin rakastua tohon Carrien paitaan... AIVAN IHANA x33

    pullip-sisters.blogspot.fi

    VastaaPoista
  16. Vau, kiitos ku näinkin monta ihanaa kommenttia ilmestyny :3

    VastaaPoista