keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Matkapäiväkirja 26.2 (osa 4)

Suoraa sängystä aamulla postaamaas :D Eli huomenta kaikille! Mielelläni tänään postaankin, koska olen todella tyytyväinen kuviin, jotka tänään näätte. Ensinnäkin: Kuvia on aivan valtava määrä. Kun näin nopeasti lasken niin 25 kappaletta. Ja lisäksi kuvia on molemmista tytöistä ja muokkaamiseenkin käytin aikaa hieman enemmän, kuin yleensä :)
    Ensimmäisenä on shootti Luciasta. Kuvat on otettu laskettelurinteen luona, tunturin juurella. Tuona aamuna ei ollut ainakaan auringon valosta puutetta ja kuvat näyttävät mielestäni aika hyvältä osittain juuri hieman poikkeavan valon takia. Muokkauksia on sen verran, että värejä on saatettu vähän muuttaa tai pelleillä niillä hieman. Ja tietenkin rajaukset ja jotkut kuvat on yhdistetty tai peilattu tai mitä nyt ikinä olen keksinytkään :D
    Lucia kuvia on aika paljon, mutta niiden jälkeen mahtuu sekaan myös pienimuotoinen Regina shootti. Tällä kertaa en osaa sanoa, kummat kuvat onnistuivat paremmin :D. Reginan kuvat on otettu laavun luona, mutta laavun ympäristöä ei voinut kutsua hehkeän kauniiksi, joten päätin siirtyä tytön kanssa sivummalle. Päädyin kuvaamaan risukon eteen, lumihankeen.
   Alkuun haaste :)


Haaste
Säännöt: 
- Kerro kuinka kauan olet nukkeillut
- Kerro montako nukkea sinulla on
- Kerro mitä malleja ne ovat
- Kerro nukeistasi 3-5 hyvää asiaa
- Haasta ainakin neljä henkilöä

Vastaukset:
-Olen nukkeillut kohta puolivuotta
-Omistan kaksi neitistä :3
-Regina on Regeneration Principessa ja Lucia Dahlia Cinderella.
-Reginaa on todella helppo posettaa, rakastan hänen kasvojaan ja luonnetta. Lucia taas on ihanan nuorekas. Lucian peruukki on unelma, koska kestää sotkeentumisenkin. Rakastan myös Lucian menneisyyttä ja tyyliä :3

Haastan:
JOKAISEN joka tätä lukee 8)



Tarkoitus oli ensin tehdä musashootti, mutta kuvia on eri paikoista ja näin, joten laittakaa tästä vain musiikkia päälle :)
Keith Urban - Only You Can Love me This Way



tunturi

tunturi2

tunturi3

tunturi-4

tunturi-5

tunturi6

tunturi-7

tunturi-8

tunturi9

tunturi-10

tunturi-11

tunturi-12

tunturi13

tunturi-14

tunturi15

tunturi-16


tunturi-17



Ja nyt Regina :)

laavu

laavu2

laavu3

laavu-4

laavu-5

laavu6

laavu-7

laavu8

laavu-9

Toivottavasti tykkäsitte :) Ja laitoitte musiikin päälle ;)
Seuraavan kerran nähdään matkapäiväkirjan viimeisessä osassa perjantaina.

16 kommenttia:

  1. waaahhh ihanat nuket ♥_♥ olet todella todella kehittynyt :) !!

    VastaaPoista
  2. Uiks apua aivan ihania kuvia tyttösistä c:
    Etenkin rinteellä otetut Lucia kuvat ; 3 : Ja Reginastakin oli ihania kuvia > 3 <

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia. Lempparini oli ehdottomasti kuva Reginasta, jossa tyttönen makaa lumessa ja kuva on peilattu mustavalkoisena. Näyttää, kuin tuo mustavalkoinen peilokuva olisi jäätä. ♥

    VastaaPoista
  4. Apua, ihana postaus * 3 *
    Regina & Lucia on aivan älyttömän lutuisia näissä kuviassa molemmat ; w ; <333

    VastaaPoista
  5. Iiiiiik apua!! Täydellellisiä kuvia. Eräs päivä luin KAIKKI postauksesi vanhimmasta uusinpaan ja myönnän et oot kehittyny kauheesti. Muuten kysymys: missä aina säilytät ja kannat nukkejasi esim laskettelemaan? ^.~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näihin erilaisiin kuvauspaikkoihin olen kuljettanut tytöt aina vain kädessä :P ja muuten pitempää matkaa siinä pahvilaatikossa, mikä näkyy matkapäiväkirjan ekassa osassa ^.^

      Poista
  6. Wow, mahtavia kuvia ! Maisemat oli upeita ja vaatteet ja nuket ja .... Varsinkin tossa kun se rinne näky isona taustalla ! Se oli upea. ^w^

    VastaaPoista
  7. Kivoja kuvia :3 Varsinkin toi Lucian hiihtokuva :))

    VastaaPoista
  8. Hihiii ihania kuvia! Niin suloiset nukettimet! Mutta pakko tiedustella että mikäs sen kaupan nimi josta tyttöjen kigut ompi ostettu? :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan vain myyjäisistä. Ei mistään tietystä kaupasta :)

      Poista
  9. Todella suloisia kuvia! Noi kaikki oli niin lumisia ja ihania ♥️♥️♥️

    VastaaPoista
  10. Hirmu kiva postaus! :3

    http://buttoneyedsweetie.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  11. En tiedä, mutta taitaa olla ehkä lemppari sun postauksista:♥

    VastaaPoista